12.3.2013

Samulle lapaset

Sainhan minä nämäkin viimein valmiiksi!


Täytyy sanoa että harvoin on mikään työ vastustanu niinkuin näitten teko. On kuin olisin ollut tekemässä elämäni ensimmäisiä lapasia ja se kyllä näkyy jäljessäkin:).
Ensimmäisen lapasen sain purkaa  alkutekiöihin kun siitä tuli liian tiukka ja kaiken kukkuraksi unohdin peukalon !
Saatatte varmaan kuvitella miten otti päähän kun hoksasin mokani. No eikun uusiksi vain sitten ja kovan tuherruksen jälken sain kun sainkin jonkinlaiset aikaan, vaikka välillä meinasin jo paiskata roskiiin koko tekeleen.
(Ehkäpä tässä täytyy ottaa jonkin aikaa ihan rennosti ja olla tekemättä iltaisin yhtään mitään.
Viikonloppuna jaksaa huomattavasti paremmin sitten.)
No löysin kuitenkin tämän mallin, minkä halusin pojanpojalle tehdä. Sopivat langatkin olivat jo valmiina että siksikin tämä passasi.
Malli oli kuitenkin liian iso Samulle jotta jouduin sitä pienentämään. Pienensin siis ensin liikaa ja oli muutenkin hankala kun en tiennyt oikein mitä kuviosta jättäsin pois.
Peukaloon en tehny kuviota nytkään, vaikka mallissa olikin.
No ei nämä nyt niin komeat ole mutta hämähäkki siellä kuitenkin näkyy ihan selvästi vai mitä? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti