24.2.2013

Lämmintä tarvitaan!

Helmikuu alkaa olla lopullaan ja justiin nyt ei täälläkään ole erikoisen kylmää mutta vielä on paljon pakkaspäiviä jäljellä ennenkuin tulee kesä.
Innostuin kutomaan taas sukkia pikkusille ja pitkästä aikaa tein myös lapasia.
Piti tuo kiilakavennus oikein ohjeesta katsoa kun en enää muistanu:).
Lankoja on mulla paljon mutta ei välttämättä yhtä ja samaa väriä riittävästi, joten koetin laittaa useita eri värejä ja tällasia sitten tuli.



Olen aina halunnut tehdä kuvioneuleita, mutta joskus kauan, kauan sitten, kun yritin sellasta niin siitä tuli niin kamala etten ole enää edes yrittäny, ennenkuin nyt.
Just tuo että miten saada se toinen lanka kulkemaan mukana, ettei se vedä kokoon  koko neuletta oli vaikeaa.
Otin ekatyökseni sitten tällasen helpon mallin, mitä kuitenkin pikkasen muuttelin oman makuni mukaseksi ja tällanen siitä tuli. Itse olen aivan tyytyväinen tulokseen, sillä valkonen lanka kulki mukana ihan kivasti ja lisäksi lapanen on aika paksun tuntunen  ja lämmin.


Toinen lapanen on vasta tulossa mutta laitoin nyt kuitenkin jo kuvan tästä ekasta:).

Se mitä opin tästä, oli että lapasesta tulee kapeampi kun yhdellä langalla neulottu, koska se on tiukempi ja opin myös kuljettamaan kumpaakin lankaa mukana niin, ettei se isommin haitannut kutomista .
Lisäksi resori saisi ehkä  olla pienemmillä puikoilla kudottu, mutta juuri nyt en omista kuin yhdet sukkapuikot.

Palan innosta aloittaa jo toista, hieman vaikeampaa mallia mutta ensin vissiin pitää tehdä tälle lapaselle pari valmiiksi:).